Ripaus väriä

Muistatteko kenties tuon Bukowski’s Marketilta huutamani kukallisen vintage-tuolin? Morrisin vihreäpainotteisella Golden Lily -kankaalla verhoiltu kaunotar on ajan mittaan löytänyt oivan paikan seesteiden makuuhuoneen nurkasta. Siinä se tosin menee vähän hukkaan, koska harvoin sitä makuuhuoneessa istuu tuolilla. Niinpä se on ennemminkin silmänilo, joka täydentää kauniisti tilan simppeliä sisustusta. Sääli sinänsä, sillä tuoli on äärimmäisen mukava istua, joten mieluusti laittaisin sen toimittamaan istuimen virkaa.

Haasteeksi olehuoneeseen sijoituksessa olen kokenut tuolin eloisan värityksen. Aikaisemmin esitellessäni tuolin täällä blogissa, sain lukijalta kommentin, jossa pohdittiin olisiko kyseessä ensimmäinen persoonallinen tai rohkea sisustuselementti kodissamme. Kommentista hieman huvittuneena tulin mietinnöissäni siihen tulokseen, että jos omat mieltymykset kallistuu neutraaliin, niin silloin rohkein päätös on seurata vaistoja eikä pitää kynsin hampain alkuperäisestä erikoisemmasta vaihtoehdosta kiinni. Pelkäämättä, että joku toinen pitäisi tylsänä ja vääränä. Vähän niin kuin valkoiset laatat, jotka parhaimmillaan on aivan ihania, vaikka jänniä efektejäkin olisi saatavilla.
Koska keksin ripustaa kesäisen perintötaulun olohuoneen yhteen nurkkaan, sen seurauksena samoja värejä toistava tuoli sai luvan siirtyä taulun kaveriksi pois makuuhuoneesta. Vaihtelu virkistää ja tila kaipasi yhtä tuolia lisää. Totta puhuen, tuolissa tapahtuu ehkä vähän liikaa olohuoneemme muuhun ilmeeseen nähden. Pari viikkoa jaksan ehkä väriläiskiä tuossa katsella, kunnes taas kaipaan lisää rauhaa tilaan ja tuoli palaa makuuhuoneen nurkkaan.

Värien kokemus on kiintoisa aihe! Eräs ystäväni ihmetteli, kuinka värittömältä kotimme näytti Avotakan kotijutussa. Hänestä juttu oli hyvä, mutta ero lehden kuvien ja muistikuvien välillä hämmensi lukijaa. Hän on kertomansa mukaan aina pitänyt kotiamme lämpimänä, eikä ollut ajatellut sitä niin värittömänä ja viileänä, kuin lehden sivut sen toistivat. Pohdimme asiaa yhdessä. Lämpimän sävyiset muistikuvat voi johtua siitä, että hän vierailee meillä usein iltaisin, jolloin lämmin ilta-aurinko valaisee kotimme. Juttu puolestaan kuvattiin aamu- ja keskipäivällä kirkkaassa alkusyksyn valossa. Usein meillä palaa vielä iltaisin kynttilöitä, mikä korostaa lämmintä tunnelmaa. Ja toki lapsen lelut siellä täällä tuovat oman osuutensa arjen räiskyvämpään väripalettiin.
Itse en kyllä pidä jutun kuvia viileinä tai värittöminä, vaan seesteisinä, kuten kotimme juuri tietyssä päivänvalossa on. Mainittakoon ystäväni suosivan kirkkaita värikylläisiä sävyjä, kun taas minä ympäröin itseäni ennemmin neutraaleilla, hiemmennetyillä ja murretuilla sävyillä. Tämä selittänee myös näkemyseroja.
Punainen lanka taisi jo kadota jutusta, mutta onneksi se ei ole niin vakaa, niin kuin ei sisustustaminenkaan! Tuolin verhoilun kohtalo on siis vielä avoin, eikä kodin sisustuskaan ei taida ikinä olla valmis, vaan matelee omaa tahtiaan eteenpäin. Ehkä juuri se tekeekin oman kodin sisustamisesta, ajoittaisista tuskastumisista huolimatta kiehtovan matkan.
Ja kodista paikan, jossa riittävän hyvä, vähän rosoinen, talon seiniä ja asukkaiden tuntemuksia malttavaisesti kuunteleva sisustus on parempi, kuin kerralla liian valmis ja pintapuolisesti täydellinen.
A dash of color brought our living room live, when bringing in the vintage chair upholstered in Morris’ Golden Lily fabric. The chair is an auction find from the Bukowski’s Market. Still haven’t made up my mind whether I should re-upholster it with a more neutral fabric, because I like it already a lot, though find it a bit too colorful in our living room most of the times.