Kerroin alkukesästä Instagramissa hankkivamme pumpattavan Lay Z Spa -merkkisen porealtaan ja aihe herätti suurta kiinnostusta. Moni onkin ollut kiinnostunut kuulemaan kokemuksistamme. Tässä parin kuukauden käytön jälkeen kokemuksia raportin muodossa ulkoporealtaastamme.
Mikä poreallasmalli meillä on? Meidän ulkoporeallas on Lay Z Spa Tahiti -malli, jonka valitsin rehellisesti täysin neutraalin ulkonäön ja hiekan beigen harmaan sävyn perustella merkin eri vaihtoehdoista. Se solahtaakin ympäristöön mielestäni niin hyvin kuin tämän tyyppinen, ei integroitu ilmatäytteinen poreallas saattaa. Altaaseen mahtuu 4 henkilöä – kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle allas on oikein sopiva. Aikuisia altaaseen mahtuu mukavasti arviolta kolme, vaikka tällaista yli kahden aikuisen kokoonpanoa ei olla vielä kokeiltu. Tahiti on malleista pienemmästä päästä. Altaassa on eri värisiä valovaihtoehtoja, sekä mosaiikkikuvioinen pohja.
Mihin poreallas on sijoitettu? Paikaksi valitsimme terassin katon aluksen läheltä makuuhuoneen ovea, mikä on ollut aivan loistava paikka, sillä näin altaassa on mukava istua myös sateen ripotellessa. Pumpattavassa porealtaassa on se hyvä puoli, että paikkaa voi helposti vaihtaa vedenvaihdon yhteydessä ja kokeilla eri paikkoja, jos vaikka miettii, mihin asentaisi myöhemmin kiinteän porealtaan. Porealtaan saa myös talveksi tyhjennettyä ja siirrettyä varastoon. Lay Z Spalla on myös pakkasen kestäviä malleja, mutta ulkonäkösyistä päädyimme tähän ns kesämalliin, joka toimii kuitenkin varmasti pitkälle syksyyn. Pumpun kätkin Annon kannellisen korin taaksen, jossa säilytetään altaanhoitovälineitä.
Kuinka paljon poreallasta on tullut käytettyä? Olemme kylpeneet tähän mennessä n. 3 kertaa kuukaudessa, koko kesän aikana arviolta 10 kertaa. Suurin osa kerroista olemme kylpeneet koko nelihenkinen perhe yhdessä ja lapset ovat olleet aivan innoissaan poreallashetkistä. Kerran tyttömme oli uimassa altaassa kaverinsa kanssa, valvotusti toki, ja kerran mieheni oli altaassa kaverinsa kanssa iltaa istuessaan. Kerran olemme tainneet istua altaassa kahdestaan lasten mentyä nukkumaan. Poreallasta on tullut käytettyä ehkä vähän vähemmän, mitä kuvittelin hankintahetkellä.
Onko allas ollut helppokäyttöinen? Kyllä, allas on ollut helppokäyttöinen. Allas oli helppo täyttää ilmalla ja vedellä, sekä lämmittää pumpusta säätämällä. Vesi on pysynyt kunnossa ph-liuskojen, kloorin ja levänestoaineiden avulla, sekä suodatinta pesemällä ja vaihtamalla. Olemme vaihtaneet veden ja pesseet altaan kerran kesän aikana, ja vesi on pysynyt kirkkaana. Altaan voi tyhjentää uppopumpulla sisälle viemäriin. Veden lämmitämme aina ennen käyttöä, jolloin lämmitykseen on hyvä varata aikaa puolisen päivää. Muina aikoina altaan johto ei ole seinässä, eli sähköä allas ei varmaankaan ole paljoa kuluttanut. Kansi on helppo irroittaa ja kiinnittää.
Mitä olemme tykänneet? Ulkoporeallas on ollut mukava kesäaktiviteetti ja lisä kodin sekä pihan vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin lasten kanssa. Altaassa on ollut mukavinta istua vähän viileämmällä säällä, joten käyttöä saattaa tulla vielä enemmän syksyllä. Altaan hierovat poreet ovat todella tehokkaat, joten altassa istuessa emme ole kaivannut ollenkaan parempaa allasta. Toki integroitavat altaat ovat tyylikkäämpiä, mutta käyttöömme nähden olemme tosi tyytyväisiä, ettemme ainakaan tässä vaiheessa investoineet monia tuhansia kiinteästi asennettavaan altaaseen. Uuden kodin kohdalla saatamme hyvin sellaiseen investoida. Allas on ehdottomasti ollut hintansa 399 eur (Tokmannilta) väärti.
Toivottavasti tästä oli hyötyä, jos harkitsette vastaavan porealtaan hankkimista!
Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest
Tanja says
Moikka! Osaatko sanoa näin allaskauden varmaan ollessa lopuillaan, paljonko altaan käyttö on vienyt ylimääräistä sähköä? Ensi kesäksi olisi ehkä haaveissa samantyyppinen ratkaisu. Olen lueskellut muutamia blogikirjoituksia ja saanut sellaisen käsityksen, että allas pidetään koko ajan lämpimänä, mutta eipä ole tullut mieleen, että sähkönkulutusta voi säädellä irroittamalla töpselin! Meilläkin kun käyttöä tulisi varmaan sen verran harvakseltaan, ettei lämpöjä viitsisi ihan koko aikaa pitää päällä. Harvempaan käyttöön riittäisi muutenkin juuri tällainen edullisempi malli.
Kysyn vielä, onko allas riittävän syvä, että aikuinen saa olkapäätkin veden alle? Se näyttää jotenkin matalahkolta, mutta ehkä tasainen pohja hämää.
giselda_coffeetablediary says
Hei, tosiaan pidämme allasta päällä, vain silloin kun käytämme sitä, eikä käyttökertoja ole monia. En yhtään osaa paljoa on mennyt sähköön, ei varmaan paljoa. Aikuinen saa olkapäätkin veden alle. Itse lyhyenä joudun melkein istumaan jalkojeni päällä, jos haluan naaman kunnolle veden pinnan yläpuolelle. 😀