Olen rentoutunut kransseja omin käsin tehden jo useaan otteeseen joulun alla. Huumaa on selvästi muutenkin ilmassa ja kranssit ovat vielä viime vuottakin isompi trendi tänä jouluna. Yksi puolikuun mallinen kranssi koristaa ulko-ovea, jättikokoinen eukalyptus-havukranssi ruokailutilan suurta seinää, minikokoinen simppeli pistaasikranssi löytyy makuuhuoneesta sängyn yläpuolelta ja vaaleanpunainen pippurikranssi tyttären huoneen seinältä.
Idea pippurikranssiin syntyi sattumalta. Ensinnäkin tytär indikoi, että vihreät kranssit tuntuvat tylsiltä nelivuotiaan makuun ja kaipasi kukkia tai väriä. Toiseksi, satuin löytämään nipun vaaleanpunaisella metallispraylla värjättyjä pippureita, josta keksin oivan materiaalin lapsen kranssitoiveen toteuttamiselle. Yleensä en välitä hirveästi värjätyistä kasveista, mutta on niillekin paikkansa. Kranssien teko on kyllä koukuttavan ihanaa ja sujuu vähän väsyneempänäkin. Kranssini ovat aika simppeleitä, vaikka boheemimpia ihastelen toisten kuvista.
Joulusisustukseen on tullut viime vuoden tapaan myös ripaus vaaleanpunaista. Aiemmin mietin, että joulu olisi tänä vuonna perinteisen värinen eli kultaa, hopeaa vain muiden luonnonsävyjen sekä mustan ja valkoisen kera. Persikkaisen vaaleanpunaiseen taittavat amaryllikset saivat kuitenkin muuttamaan mielen ja viime vuoden tapaan myös ripaus vaaleanpunaista kuuluu jouluumme. Paketoinnissa puolestaan sävyä tuo kaunis murrettu viininpunainen sekä nuden sävyinen samettinauha.
Vähäsen hempeää on, mutta myös kodistamme ennestään tuttua sävymaailmaa ja yllättävän kivasti pieni ripaus roosaa tuo eloa sisustukseen myös näin jouluna.
I have been making many simple wreaths to decorate our home for the Christmas. The pink one is made from pepper branches for my little daughter.
Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest
Leave a Reply