Viime aikoina on ollut aika hektistä. Yhtäkkiä vauvasta tahtoikään kasvaneen taaperon perässä pysyminen ja hänen elossa pitäminen käyvät täydestä työstä. Joku sanoi, että äidiksi tulon jälkeen kaikki höttö on saanut jäädä elämästä – ei vaan ole aikaa sellaiseen. Toisaalta tilalle on tullut aivan uudenlaista syvyyttä. Syvyys taas parhaimmillaan heijastuu myös tekemisen laatuun.
Kotona lapsen kanssa oleminen on yhtä paradoksia. Koko ajan on liikkeessä, mutta silti usein tuntuu, että mitään konkreettista ei saa aikaiseksi.
Oleminen on yhtä tärkeää kuin tekeminen, tietäen että mikään päivä ei ole mennyt hukkaan. Näin ehdotetaan Simple Abundance -kirjassa autenttisen menestyksen määritelmäksi. Tämä kolahti.
Huomaan olleeni kovin suorituskeskeinen. Olen tehnyt, tavoitellut, kokenut, suunnitellut, saavuttanut, juossut oravanpyörässä, vaihtanut suuntaa, kokeillut – ja ehkä suurimpana saavutuksena oppinut hidastamaan tahtia. Vaikka käytännössä päiväni täyttyy juoksusta taaperon perässä, vastapainona olen jo jonkin aikaa samalla tehnyt paljon sisäistä tutkimusmatkaa. Siis keskittynyt olemiseen tekemisen sijasta.
Ja juuri, kun ajattelin että koti on vihdoin jokseenkin “valmis”, syksy, inspiroiva Habitare, ja lasten muutto samaan huoneeseen kotona saivat uuden kipinän syttymään pyöritellä kodin nurkkia. Silti, kuten loman loputtua jo mainitsin, sisustamiseen keskittyminen viikosta toiseen ei riitä enää sisällöksi tähän blogiini, minulle itselleni siis, vaikka se yhtenä intohimon aiheena ei poistukaan.
Nyt vaan rehellisesti mietin sitä, miten saan käännettyä sivua kohti uutta, eli tuotua tätä itselleni ajankohtaista, syvällisempää puolta itsestäni tänne ja puettua ajatuksiani sanoiksi. Toivon joka tapauksessa tämän olevan askel uuteen suuntaan!
Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest
